• Kotisivu
• Sivun loppuun
• Arkisto
  • _20-sivu_
  • _19-sivu_
  • _18-sivu_
  • _17-sivu_
  • _16-sivu_
  • _15-sivu_
  • _14-sivu_
  • _13-sivu_
  • _12-sivu_
  • _11-sivu_
  • _10-sivu_
  • _9-sivu_
  • _8-sivu_
  • _7-sivu_
  • _6-sivu_
  • _5-sivu_
  • _4-sivu_
  • _3-sivu_
  • _2-sivu_
  • _1-sivu_
• Vieraskirja

Mari Lindgren s. Pääläinen etunimi.sukunimi@lemonleaves.fi - syntynyt Helsingissä -44 - muuttanut Espooseen -68 - eläkkeelle 1.1.2009 - kolme lasta - seitsemän lastenlasta - puoliso kuollut hoitokodissa ke 18.5.2011

La 23.5.  
Aamusta asti on ollut tasaista sadetta, illansuussa tuli tauko.

Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi

Miltä tuntuisi
- mennä tapaamiseen jonka peruuntumisesta ei ole sinulle ilmoitettu
- jos sinulle ei kerrottaisi puolisosi terveydentilassa tapahtuneista muutoksista
- nukkua sängyssä, jonka vuodevaatteista ei ole huolehdittu (mm. kuivunut pissa haisee ja näkyy
- nukkua kevyen pienen peiton alla koleassa huoneessa
- lattialla oleva tahmeus tarttuisi kengänpohjiisi?

Miltä tuntuisi, jos sinusta ei huolehdittaisi ja
- asentoasi ei korjattaisi esim. sängyllä
- saisit jäädä ilman välipalaa, jos et omin neuvoin pääse paikalle
- jäisit ajoittain ilman lääkkeitä
- sinua kohdeltaisiin asenteellisesti menetettyäsi kyvyn ilmaista itseäsi terveen tavoin?

Millä oikeudella näitä kyselen?
Sitä itsekin ihmettelen.

Lastatassu-Ramses                                                                                                             ja    vaisuksi jäänyt tulppaanirivistö

Ke 20.5. Gunnarin kanssa kahden jäätyämme loppuivat säännölliset viikkosiivoukset ja nyt yksin ollessani olen tullut vielä leväperäisemmäksi. Levi on tulossa yökylään, niinpä sain siivouspuhtia itseeni. Edellisen yökyläilyn valmisteluihin kuului yläkerran ja rappukaiteiden perusteellinen pyyhkiminen, tänään ohjelmassa oli vain tavallista alakerran perussiivousta mattojen tampaamisineen. Siinä tammatessani muistelin kiitollisena "Flemarin" talon naisia, jotka olivat ahkeria tampaajia.  Ennen aikaan siivottiin joka lauantai. Pienen kodin perussiivous mattojen tampaamisineen otti muutaman tunnin. Itselläni lauantaihin kuului siivousta klo 14-17, sauna 17-18 ja lauantain toivotut radiosta 18-19. Siivous pääsi alkamaan vasta iltapäivällä, koska sitä edelsi työpäivä ja kaupassakäynti (-65 SAK ja STK solmivat työaikasopimuksen, jolloin Suomessa alkoi siirtyminen 40-tuntiseen ja viisipäiväiseen työviikkoon eli lauantaista tuli yleisesti vapaapäivä. Samaisessa sopimuksessa sovittiin, että jos viikolle sattuu arkipyhä, on sen viikon lauantai työpäivä). Tuohon maailmanaikaan rutiineja noudatettiin. Aloittaminen tuntui välillä todella raskaalta, mutta lopputulos - puhdas ja raikas koti - oli kuitenkin niin palkitseva, että sen voi vieläkin muistaa hyvillä mielin.

Ti 19.5.  Pitkästä aikaa oli närhiä pihapiirissä, mutta ne ovat niin arkoja, että en saanut niitä kuvatuksi. Rapsu on ollut eläinlääkärillä; etutassussa varvas murtunut, lasta 4-6 viikkoa, vaihdettava lääkärillä viikoittain. Riittävän hyvä ... Aikana ennen -70 lukua oli helpompaa kasvattaa eloaan ja oloaan vähitellen, perheen taloudellisen tilanteen suomissa puitteissa, mutta ei se silloinkaan tuskatonta ollut. Kättä sai vääntää, paitsi omien halujensa kanssa, m yös puolison ja kouluikäisten tyttärien kanssa, joiden tarpeet saattoivat määräytyä lähipiirissä tehtyjen havaintojen ja niistä kasvaneiden mielihalujen mukaan. Vanhemmille ja lapsille lienee tuttuja halunilmaisuja ovat esim."mutt kaikilla on, miksi me ei saada, mutt mä tarviin, mutt mä haluun!!!, mun on saatava, sä oot ihan tyhmä, sä et ymmärrä, sä oot ... Taloudesta vastaavana olin melko usein napit vastakkain muun perheen kanssa, mutta olin kotoa oppinut, että suu on pantava säkkiä myöten. Lapsen tarpeineni, tunteineni ja haluineni olin ollut samassa tilanteessa omassa lapsuudenkodissani. Äiti oli penninvenyttäjä, mutta myös hyvin itsenäinen ihminen. Hän tiesi mitä tahtoi ja pyrki vahvasti tavoitteeseensa. Hänelle tärkeintä oli asuminen. Hän oli yksinhuoltaja. Liikealan palkoilla hän hankki oman asunnon lisäksi myös kesäpaikan ja puhelimen (-50 luvulla ei vielä kaikissa talouksissa tavallinen).  Aikaansaannos  oli ansiokasta, mutta sillä oli hintansa. Opin elämään toisten vanhoja vaatteita käyttäen, vaatimattomalla ruoalla ja puutteellisella perushoidolla, mutta hellyyttä varmaankin jäin kaipaamaan. Äidillä ei yksinkertaisesti ollut minulle aikaa, ja silloin kun oli, hän ei osannut kohdata minua. Ei ollut ihme, että aikuisena oman perheeni tiukassa taloudenpidossa olin kuin kala vedessä.  Mitä hankalampi tilanne sitä mielenkiintoisempi haaste, varsinkin, kun perheenjäsenet oli saatava puhaltamaan yhteen hiileen tai ainakin alisteiseksi tilanteelle. Mielestäni opin perushoidon aakkoset, osasin organisoida ja kestin haastaviakin tilanteita (joita riitti), mutta hellyys onkin sitten jo toinen juttu, se on minussa "maahan kätkettynä aarteena", mutta kaikissa lapsissamme tavalla ja toisella esillä! Katsoessani elämääni (ja äitini elämää) aika- ja henkilöhistorian linssin läpi voin todeta, että molemmat olemme olleet riittävän hyviä. Ihminen toki voi olla olosuhteitansa parempi, mutta riittäväkin riittää. Riittävän hyvä vähintäänkin tuplaantuu, jos aika ajoin katsellaan unelmakarttoja yhdessä ja punnitaan niiden yhteensopivuutta, arvioidaan resurssit unohtamatta käytettävissä olevaa matka-aikaa; ainakin matkanteko rikastuu ja matkakumppaneihin tutustuu!

Ma 18.5.  12:07:03 Onnea Ericat ja Erikit eli Ina ja Daniela, Levi ja Peter! Eva vie terveiset isälleen.

Kahvi-Kaisa on rakennuksista etualalla. Siellä olimme  Levin kanssa eilen katsomassa Keaa näyttelemässä (vaalea-asuinen esiintyjä). Esitys oli hyvä ja lopulta minä en ollutkaan katsomassa Keaa, vaan ihmisluonnon moninaisuudesta ja moninaisuuden yhdistymisestä ehyeksi kokonaisuudeksi kertovaa tarinaa, joka eteni kiintoisasti ja ilmeikkäästi hyvällä tempolla. Kokonaisuudessan miellyttävä kokemus! Teatterin jälkeen piipahdimme pikaisesti kioskilla. Olin innostunut näkemästäni. Jotkut ovat löytäneet paikan omaksi kaupunkikahvilakseen. Ajattelin, että seinällä voisi olla lehtiteline ja ainakin HS ja HBL, mutta Rea toppuutteli innostustani. Kokoonnuimme Rean luokse syömään. Ruoan jälkeen Anne ja Petteri lähtivät hakemaan Annen varaamia pihakalusteita (jotka kotiin tultuani totesin erinomaiseksi ostokseksi) ja Daniela ja Levi siirtyivät vesileikki- ja kylpypuuhiin. Vuorottelimme Rean kanssa leikinvalvojan ja tiskaajan tehtävissä. Tarkoitukseni oli katsoa TV1 klo 22 alkava Komisario Lewis, mutta en saanut itseäni pysymään hereillä. Raikas kevätsää ja päivät touhut olivat vieneet voimat. Teatteria oli edeltänyt aamulenkki koirien kanssa ja nurmikon ilmaajan innoittamana monen tunnin pihapuuhastelu. Soitto hoitokotiin rauhoitti olemiseni: Gunnarin tilanne oli palautunut ennalleen. Vain yksi on joukosta poissa. Sven Duuvaa siellä ei näy ...  Teemu oli koko pitkän päivän kunnostamassa venettään.

La16.5. klo 19:37 Niin turhalta kuin nämä kotisivut vierailijasta saattavatkin tuntua, minulle nämä ovat oljenkorsi tämän hetken aallokossa. Tänään Gunnar oli voimaton mies ja sai olla sängyssä uniasussa koko päivän. Tämän päivän potretissa on yksi erikoinen juttu - Gunnar, sitkeä sissi, kannattelee välillä päätään kaulan varassa. Toinen kuva kertoo tunnelmasta tällä käynnillä (kuva otettu Hietaniemessä keväällä -63). Olin silloin, kuten nytkin Gunnarin huomion kohteena. Nyt sanoissa ja teoissa: "olet ihana" , hiusten jatkuvaa silittämistä, peiton asettelua päälleni, kehon silittelyä. Tunnelma oli haikean surullinen ja kerran itkimme kumpikin. Tämä saattaa olla tienhaara, mutta minne, se on salaisuus.

La 16.5. + 3,3 Terveisinä Levin juhlista, maistuvien kakkupalojen lisäksi, sain kuulla, että kaikki onnistui odotusten mukaisesti, lukuun ottamatta paria kaverusta, jotka keksivät pitää omaa hauskaa. "Valmisjuhlissakin" oli runsaasti hoidettavia asioita ja niinpä -89  aloitettu yhteistyökuvio pääsi käyttöön, kun Pia ja Eva ottivat luontevasti tehtäviä hoitaakseen. Perheestä ja ystävistä on suuri apu kaikissa tilanteissa. Illalla kotimaisemissa kettu tuli hakemaan Rapsua iltajuoksulle ja Rapsu otti kutsun vastaan. Menoääniä oli kantautunut Rean korviin ja hän kävi tarkistamaan tilannetta. Loppuviimein olimme kaikki liikkeellä ja kettu, joka oli hakenut Rapsun, myös saattoi sen takaisin pihalle, iso ja kaunis kettu. Tapahtumien nopeista käänteistä johtuen en ennättänyt kuvata kettua. "Koiravartio" kävi meille tutuksi 2000-luvun alkaessa 3-vuotiaan dobberiuros Doban tultua taloon. Se kuvitteli, että vapaus on sen aina, kun ovi ei napsahda kiinni. Opimme vähitellen varmistamaan asian. (Liippaapa napsautussana jotenkin läheltä olemassa olevaa tunnetta, kun tuli mieleeni, että joidenkin ihmisten läsnäollessa oppii napsauttamaan suunsa kiinni ja tekemään vain sen, mitä odotetaan. Rikkaana aloitettu yhteistyö muuttuu karuksi köyhyydeksi!)

Pe 15.5. aamun sää   Kuvassa ovat kaikki lastenlapsemme. Levin odottamat "keilasynttärit" ovat tänään. Toivotaan, että juhlista tulee hauskat ja kaikin puolin onnistuneet!

Eilen minulla oli sairauslomapäivä, ja jos olo ei kohennu, niin sairausloma jatkuu. Keskiviikkona altistuin vedolle ja mielipahalle, josta seurauksina ovat tulehdussairaus "kaikilla mausteilla" ja pohdiskelu. Mietityttää tapa, jolla sitoudumme rooleihimme luottaen yksipuolisesti omaan näkemykseemme vahvasti ja harkitsemattomasti jättäen toisten mielipiteet huomiotta. Omassa elämässäni voin todeta suhtautumistavan olevan kaiken kattavan. Ensin pohdiskelin olisiko kyse on tasa-arvon puuttumisesta. Olisiko kyse tiedon yksivallasta, halusta määrätä? Onko mahdollista oppia kuuntelemaan toista? Onko mahdollista oppia etsimään kumppanuuden väyliä? Onko mahdollista oppia jakamaan vastuuta suunnittelun, eikä vain tekemisen tasolla? Onko mahdollista oppia näkemään elämä erilaisten ihmisten samanarvoisena tapahtumana?

To 14.5. Viileä aamu, +4,3 Eilinen aikataulu piti ja olin Gunnarin luona lounaasta iltapäiväkahviin. Kun siirryimme salista hänen huoneeseensa sain matkalla todeta, että hän on hyvinkin tietoinen itsestään. Asia vahvistui myöhemmin pienistä kahdenkeskisistä yksityiskohdista. Tätä taustaa vasten voin taas miettiä miltä tuntuu tietoisuus siitä, että on hoitokodissa kodin sijasta? Ei ole eduksi katsoa asioita menneestä käsin, mutta näin tulee tehtyä. Toisen vuodenkierron alkaessa hoitokodissa totean, että Gunnarilla oli kurkku kipeä 13.5.08, kuten nyt, ja kävimme apteekista hakemassa troppeja. Teimme muutenkin paljon asioita yhdessä. Puolarmetsän aikoja muistelen lämmöllä. Ei vain siksi, että se on lähellä kotiamme ja saatoin keväällä hakea Gunnarin töitteni jälkeen hetkeksi kotiin, vaan myös siksi, että pääsääntöisesti tunsin itseni aina tervetulleeksi. Ilmapiiri poikkesi nykyisen, laadukkaan ja toimivan hoitokodin ilmapiiristä. Päivittäisillä kotikäynneillä oli hintansa (eroahdistus, hoidonvastaisuus, karkailevaisuus jne.) ja niitä paikkailtiin osastolla välillä kovinkin ottein vahtimestarivoimin. Kovien otteiden lisäksi jäi karvaita muistoja lääkärien ja sosiaalihoitajan asenteista. Oma lukunsa ovat osaston hajut ja äänet, joita hoitokodissa ei juurikaan ole. Summa summarum. Nykyinen paikka on Gunnarille parempi ja se on tärkeintä! Olisi vain ylimääräinen bonus, jos minäkin voisin tuntea itseni samalla tavalla tervetulleeksi kuin Puolarmetsässä. Ikuisena "halkojana" voisin tietysti miettiä onko vika minussa, mutta huonona muuttujana olen todennäköisesti sama ihminen kuin vuosi takaperin. Eilen hankittiin nurmikon ilmaaja. Sammal on niin paksua ja sitä on niin paljon, että kone oli heti kättelyssä tukehtua tehtävässään .

Ke 13.5. Paljon onnea ja menestystä tuleville vuosille, Tua - tänään 17 vuotta! Viereinen kuva on Tualta saamastani "kirjasesta". Koska siinä ei ollut vuosilukua, enkä itse vielä siinä vaiheessa ymmärtänyt sitä laittaa, en osaa arvioida minkä ikäinen Tua oli tehdessään leikekirjasen. Eilen oli sauna- ja puutarhapäivä. Laitoin  kokeiluna saunomisen jälkeen tulisijaan hiilien päälle folioon kiedotun jäätyneen kanankoiven. Se kypsyi siellä mukavasti omia aikojaan  ja jossakin vaiheessa pihalle hulmahti ruoan tuoksu ilmoittaen, että on tauon paikka. Iltapäivään liittyi myös vaatteiden silitystä ulkona. Heti aluksi Bono haistoi peuran ja melkoisella metelillä sain sen palaamaan luokseni, mutta peurapa ei paennut, vaan jäi lepäilemään pienen kuusikon taakse piha-alueen päätyyn. Peura kuulunee "kolmen koplaan", jotka ovat läheisellä niityllä iltaisin, kun koirien iltalenkki alkaa.  Tänään on tiedossa kirpputoria, hoitokotia ja pihatöitä. Kevyen oloisesti kerron hoitokodista, mutta kaiken aikaa syyllisyys painaa mieltä. Asiat, joita ei voi tai ole mielekästä pitää päivittäisenä puheenaiheena eivät katoa, vaan painuvat syvemmälle mieleen ja pulpahtelevat valvetilassa  esille valvotummin, mutta unitilassa ne  ottavat tilaa mielivaltaisesti enkä juurikaan enää pane painoa sille olenko nukkunut tai ollut valveilla.

Ti 12.5. kuulimme aamulenkillä käen kukkuvan.
Käki kukkuu kesän merkiksi - käki (Cuculus canorus) tunnetaan kukkumisesta; uros kukkuu, naaras pulisee kiihkeästi. Käki muistuttaa varsinkin lentäessään pientä haukkaa. Lentotapa on kuitenkin erilainen, siivenlyönti on tasainen ja matala, eikä siivenlyönti nouse ruumiin vaakatason yläpuolelle.  Suomen käet  talvehtivat trooppisessa Afrikassa.
Käki on ennelintu. Kun kuulee käen kukkuvan, rupeaa vaistomaisesti laskemaan. Entisaikaan kukahtelujen määrästä laskettiin, koska pääsee naimisiin tai paljonko on elinvuosia jäljellä. On arveltu, että ennustamista, enteilemistä, aavistamista tarkoittava verbi käetä on johdettu käki-sanasta. Kun nenää, ylähuulta tai silmiä kutittaa tai kissa "pesee silmiään", käkeää vieraita. Vihjeeksi lottoajille, että vasemman kämmenen kutiseminen käkeää rahantuloa, oikean rahanmenoa.

Ma 11.5. Erikoinen ilmiö! Keskipäivän jälkeen alkoi melkoisella nopeudella ukkosen säestämänä nousta pilvimassaa etelän ja idän suunnista. Seurauksena oli raekuuro. Kuuron jälkeen ilma muuttui kauniin aurinkoiseksi, mutta parin tunnin kuluttua nousi uusi pilvimassa samoista suunnista sataen vettä.

Äitienpäivänä yllätyin! Eva, Rea ja Anne olivat puuhailleet yhteislahjan (jalkakylpylaite+lahjakortti hierontaan), ja naapurit tulivat  porukalla niitä ojentamaan kukkien ja kortin kera. Minä taas, varmistaakseni itselleni hiljaisen aamun, olin laittanut tekstiviestinä kaikille tiedoksi aamuohjelmani. Olin siis melkoisesti yllättynyt, kun näin pihalla liikettä. Onneksi Anne oli hankkinut perjantaina kakun, joka odotti jääkaapissa. (Nyt huomaankin, että ei se kakun hankkiminen ollutkaan sattumaa!) Hetken yhdessäolon jälkeen hajaannuimme tahoillemme, mutta myöhemmin illansuussa olimme taas yhdessä, nyt Rean luona ruokailun merkeissä. Siinä välissä kävin hoitokodissa ja kotimatkalla poikkesin kioskilla moikkaamassa Evaa ja Jonia.

Gunnarin luona olin lounaasta kahviin. Seura-lehden vitsit naurattivat häntä, mutta muuten yhdessäoloa voisi kuvata tunteiden puolelta suoralla viivalla. Yllätyin, että kurkkuni oli kipeä ja lukeminen ja laulaminen oli työn ja tuskan takana. Gunnarillakin oli kipeä kurkku. Tarjosin kurkkutabletteja, mutta hän totesi, että eivät taida auttaa. Hän oli väsynyt ja poikkeuksellisesti nukkuikin pieniä hetkiä.

MIKSI...? Kysymys on noussut viime päivien aikana monenkin asian yhteydessä mieleeni.   On isoja asioita, joiden edessä on täysin neuvoton, voimatonkin,  ja voi vain kysyä miksi.   On myös pieniä, arkipäivään liittyviä asioita, joiden kohdalla muutoksen aikaansaaminen olisi mahdollista, mutta kuitenkin mahdotonta, ja silloinkin voi kysyä miksi.   Useimmiten arkipäivän asiat liittyvät meihin ihmisiin.   Miksi ihmisenä oleminen on niin vaikeaa, vai onko se?

La 9.5. Kaunista päivää enteilevä aamu vaihtui sadesääksi.  Päiväkodissa oli pieni kahvihetki äideille ja isovanhemmille. Aamuhetken toiminta toi mieleen hoitokodin käytännöt. Molemmissa hoitajalla on vastuullaan 5-6 henkilöä, käytetään ruokalappua, vaihdetaan vaippoja, ylläpidetään virikkeellistä toimintaa, ollaan vastuussa toisten rakkaista... Molemmat toimintaympäristöt puhuttelevat. Olen paljon työssä ollessani miettinyt kysymyksiä : olenko tilanteessa läsnä avoimella mielellä tehden voitavani kohtaamisessa, turvallisuudessa, ymmärtämisessä, ohjaamisessa, toimintojen ylläpitämisessä ja kasvun edistämisessä ...? Yritänkö selvitä vain käsillä olevasta hetkestä, vai onko toimintani kauaskantoisempaa? Sain eilen houkuttelevan kutsun mieleenkiintoiseen pikku pestiin tulevana kesänä ja innoissani lupauduin siihen. Yön jälkeen hahmotin paremmin kokonaisuuden ja peruin lupaukseni. Tällaiset tilanteet ovat ikäviä, mutta niitä ei voi välttää. Tilanteen korjaaminen edellyttää katumusta ja virheensä myöntämistä, eikä siihen ole suinkaan helppoa nöyrtyä.  Gunnarin avaussanat viimeksi tavatessamme olivat: Painu vittuun saatanan huora. Hänen sanojaan korosti hiljainen ruokailutilanne salissa. Minusta tuntui, että asukkaat, jotka sen kuulivat ja ymmärsivät, olivat hämmentyneitä, mutta hoitajat kiinnostuksella seurasivat  tapahtuu. Mitään enempää ei tapahtunut. Tulkitsin Gunnarin sanat eroikäväksi. Viime yönä nukuin huonosti ja ajatuksissani oli tilaa monenlaisille asioille, myös Gunnarin sanoille. Olen niistä iloinen. Minulle ne kertovat sairauden "runteleman" kehon sisällä olevasta ihmisestä ja hänen mahdollisuudestaan vielä ilmaista voimakkaastikin tunteitaan. Levi tuli illansuussa yökylään mukanaan uusi lahjaksi saatu potkulautansa, runsaat ruoat ja kaikki muu tarvittava, kuten unilelu, tyyny, lääkkeet, univaatteet jne. Anne meni omalle pihalle koirien kanssa kevään ensimmäiseen ruohonleikkuuseen ja minä Danielan ja Levin kanssa sisälle ruoanvalmistukseen. Hetken ajan mietin miten oudokseltaan selviydyn lasten leikkien valvomisesta ja ruoanteosta niin, että vahinkoja ei satu ja kaikilla on kohtuullisen hyvä olla (muistijälki on ainakin yhtä tärkeä kuin ekologinen jalanjälki). Hyvin onnistuin ja  ruokapöydässä oli mukava katsoa spagettia imeviä serkuksia. Nopeasti tuli naapurin ruoho leikattua ja Annen ilmaantuessa tilanne luonnollisesti muuttui. Levin kanssa ilta eteni tutusti: TV:tä, iltapesut, lukeminen, laulamiset, lääkitykset. Bono lähti mies- ja urospuolisten naapureiden kanssa iltalenkille ja Levi nukahti. Yökyläily on harvinaista ja siitä lienee johtui, että olimme Bonon kanssa "vartiossa". Levi on äänetön yöliikkuja. Bono katsoi tehtäväkseen kertoa Levin vessakäynnistä ja kävin peittelemässä Levin. Heräsimme 6:30: Levi niin hiljaa, että en kuullut hänen ylösnousuaan, vaikka sitä odotin. Bono ei koskaan ole halunnut ulos yöllä, mutta nyt meni sinne ennen viittä. Kävin päästämässä sen sisälle ja melkein pelästyin, kun Levi tuli omasta huoneestaan ovelle ja kertoi Bonon ihmetelleen miksi se ei pääse sisälle, kun oli nähnyt Levin tulevan vessasta.  Yökyläily loppui klo 7:30 maissa saattaessani Levin kimpsuineen ja kampsuineen kotiin.

Kettu mansikkamaalla 17.6.2006

To 7.5. Aamulla +3,9 astetta. Kolme valkohäntäpeuraa oli ruokailemassa pellon laidalla aamusella ja illalla kettu tuli yllättäen ikkunan alle merkaten kukkapenkin reviirikseen; oli  käynyt naapurinkin pihalla merkkaamassa mm. jalkapallon. Tänään on Tuan nimipäivä - hyvää nimipäivää ja pikaista paranemista! Tuan syntymäpäivä lähestyy ja samoin Levin syntymäpäiväjuhlat. Odotuksia ja jännitystä on varmaankin ilmassa!  Muita merkkipaaluja mm., että eilen alkoi Gunnarilla toinen vuosi hoitokodissa.

Ke 6.5. Ajoittaista pientä tihkusadetta ja iltaa kohti oli kaunista. Sateen tuloa ounastellen kävin eilen iltasella heittämässä ruohonsiemeniä pihan paljaisiin paikkoihin. Tänään sateen sidottua pölyn oli hyvä harjata sisäpihan kivetys. Päivä alkoi "leipäkeikalla" ja sitä seurasi muutaman tunnin järjestelytyö vaatevarastolla. Pari lähikauppiasta antaa viimeisen myyntipäivän tuotteita seurakuntamme jaettavaksi. Kevät- ja kesäaikaan jotkut vakituisista tavaroiden hakijoista menevät kesälaitumille ja tuuraajia tarvitaan. Keikkahomma alkoi minun osaltani viime viikolla. Muuta mietettä: Vähän olen odotellut, että joulukuussa alkanut flunssa päättyisi, mutta ehkä näin ei käy ilman lääkärissäkäyntiä?

Ti 5.5. Tänään näyttää valkenevan pihatyöskentelylle otollinen päivä. Olin ylätalon väen kanssa eilen katsastamassa porttitarpeita Bauhausissa. Nykyinen tilapäiseksi tarkoitettu "koiraportti" on tehty kanaverkosta, mutta ei estä koirien menoa tielle varsinkaan silloin, kun olemme naapurin pihalla, kuten tänään. Tiellä kulki omistajansa kanssa tanskandogi Veeti ja koirat lähtivät rynnimään nurmikentän poikki tielle. Ramses totteli kieltoa, mutta Bono ei. Oli huojentavaa todeta, miten Veetin omistaja muisti omat tilanteensa edellisen koiransa Vilhon kanssa, jolloin hän useinkin oli altavastaajana. Toissapäivänä mielessäni oli etiikka (käsitys hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä),  tänään retoriikka (puhetaito, oppi menestyksekkäästä ja vakuuttavasta puhumisesta). Puolisoni sairastumiseen liittyy paljon menetyksiä. Yksi niistä on se, että ei ole ketään toista samassa kasvuympäristössä aikuisuuteen ja vanhemmuuteen kasvanutta, jonka kanssa voisin tutusti ja turvallisesti ihmetellä arjen keskellä ihmisyyteen liittyviä peruskysymyksiä ja peilata palautetta saaden omaa kasvuani. RAI-arvio tuli tehtyä. Arviotyöskentelyssä sairauden aiheuttamia muutoksia tarkasteltiin "päästä varpaisiin". Työskentely murehdutti mieleni, vaikka ei siltä ensin tuntunutkaan. Kotona pihatöitä tehdessä murhe ja syyllisyys olivat lamaannuttaa minut.  Millä oikeutuksella olen päättänyt Gunnarin puolesta ja laittanut hänet laitokseen? Järki nousi puolustamaan vaikeata, mutta hänen parhaakseen tehtyä ratkaisua. Heikko ja voimaton mies, mutta jotain on jäljellä (ei niin heikko, etteikö jaksaisi/pystyisi ilmaisemaan itseään kiroilemalla tai olemalla uhkaava hoitotilanteissa)! Hän oli tänään sanonut omalle hoitajalle, että uudet kengät eivät ole hyvät. Ne oli kuitenkin laitettu hänelle jalkaan. Viimeisimmässä puolisoryhmässä aiheena oli asukkaan itsemäärääminen. Kun asukas kykenee ilmaisemaan mielipiteensä, eikä siitä ole haittaa asukkaalle itselleen tai muille ihmisille, mielipide varmaankin huomioidaan. Sen näen ensi kerralla käydessäni.

Viime sunnuntaina Korkeasaaressa ottamani kuva.    VISENTTI     Bison bonasus bonasus on nautaeläin, jolla on ontot sarvet ja sorkat.     Pituus 2,5-3 metriä, säkäkorkeus  1,8-2 metriä.     Paino: naaras 6-700 ja uros 8-1300 kg.     Kantoaika 41 viikkoa.     Poikasia 1.     Elinikä n. 20 v.     Härän merkeissä syntyneillä (21.4.-20.5) ihmisillä saattaa olla joitain yhteisiä piirteitä?

Avoin kutsu omaisille la 23.5. klo 15!

Edelleen ma : Olin Gunnarin luona ja itkemättä en osannut olla, vaikka tyttöjen äidinkielen opettaja lukiossa opetti - tunteet ovat hyvä asia, tunteellisuus ei. Ei pokka pitänyt katsoa oman rakkaan heikentynyttä kuntoa, riutunutta olemusta, tuskaista ilmettä. Hän istui salissa ruokailun jälkeen, ja oletan, kokemani perusteella, että hän ei rohjennut lähteä liikkeelle. Omaan huoneeseen mennessä kävely selvästi pelotti (jalassa uudet ecco-sandaalit). Kahviajan tultua levottomuus valtasi hänet (sisäinen kello taitaa toimia) ja hän halusi lähteä kotiin (siis saliin), mutta ei löytänyt tietä ulos avoimesta ovesta.  Huomenna tapaan omahoitajan ja teemme yhdessä RAI- arvion (hoitotyössä  tutkittuun tietoon perustuva prosessi, jossa hoidon tarve arvioidaan systemaattisesti, ongelmat/vahvuudet tunnistetaan, hoitoa suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan. Tietopohja muodostuu yli 300 osiosta, jotka kattavat pitkäaikaishoidon tärkeimmät osa-alueet, kuten fyysinen ja kognitiivinen toimintakyky, näkö, kommunikaatio, mieliala, psykososiaalinen hyvinvointi, ihon kunto, terveydentila, lääkitys jne. Näiden osioiden ja kysymysten pohjalta on lisäksi rakennettu useita mittareita, joita voidaan käyttää sekä hoidon suunnittelussa että hallinnossa.)

Ma 4.5. harmaa, mutta lämmin aamu Naapurissa on onnellinen syntymäpäiväsankari. Levi täyttää 8 vuotta tänään. Paljon onnea, Levi!

Tämän päivän kuva on Taimi-äitini vieraskirjasta. Vieraskirjakin on vedenjakaja; pakkopullaa heille, jotka ovat vielä nupuillaan ja mahdollisuus heille, jotka ovat jo avautuneet elämälle!

Su 3.5. Tänäänkin lämmin päivä tulossa. Eilen oli 1. varsinainen auringonottopäivä meillä. Raili, mukavaa kuulla sivupalautteesta! Pusutautia on liikkeellä: Mononukleoosi, kansanomaisemmin myös "pusutauti", on tartuntatauti, johon liittyy usein kovaa kurkkukipua. Tauti on tavallisin nuorilla ja tarttuu syljen, veren tai kosketuksen välityksellä. Itämisaika on 7–50 vuorokautta. Pikkulapsilla se saattaa mennä ohi huomaamatta tai aiheuttaa vain lievän kuumetaudin. Vanhemmilla potilailla oireet voivat olla paljon voimakkaammat: korkeaa kuumetta, nielutulehdusta, lihaskipuja, imusolmukkeiden ja pernan suurenemista. Joissain tapauksissa myös maksatulehdusta esiintyy. Joka kuudennella potilaalla tauti alkaa silmäluomien turvotuksella. Joka kymmenennellä potilaalla esiintyy punapilkkuista ihottumaa. Lapsi on aikuisen silmäterä - aikuinen on lapsen silmäterä Meille aikusille lapset ovat tärkeitä, kallein aarre, oikea silmäterä, joille me toivomme parasta elämässä! Samoin lapsille vanhemmat ovat kallein aarre, ainoat isä ja äiti, silmäterä ja aarre! Vanhemmat ovat lapsen ainoa tuki ja turva ja aikuisuudenkin matkalla heistä saattaa olla apua ja tukea! Perhe on yhteinen yritys, lapsen kasvun kenttä. Vanhempien parisuhde on lapsen todellinen turvasatama. Onko siis yhdentekevää lapsen kannalta miten vanhemmat toimivat, elävät parisuhdettaan, tekevät sopimuksia ja toteuttavat niitä,  tukevat, ohjaavat ja valvovat lapsen kasvua, elävät aikuisuuttaan isänä ja äitinä, miehenä ja naisena, toimivat sosiaalisissa suhteissaan arjessa ja juhlassa?

La 2.5. Edelleen aurinkoista ja lämmintä. Autonpesukin maistui kesävetimissä hieman tervanjuontia paremmalta. Ylätalolaiset lähtivät Keravalle ja sieltä suoraan vauvauintiin, josta syystä Ramses tuli hoitoon, mutta painepesuria pelkäävänä meni suoraan sisälle mikä tällä kertaa olikin hyvä, sillä metsässä jollakin koiralla oli ajo päällä ja haukku meneillään ja Bonokin piti laittaa narunpäähän pihalle. Kaiken aikaa tapahtuu! Hoitokodin kuulumisia: Gunnar oli keskiviikkona ottanut tukea suurehkosta laatikostosta sillä seurauksella, että oli jäänyt sen alle. Olisi voinut käydä todella huonosti, oli hoitaja sanonut Realle ja Petterille, jotka sattumoisin menivät paikalle ½-tuntia tapahtuman jälkeen. Gunnar oli järkyttynyt tapahtuneesta vielä eilen ollessamme tilassa, missä turma sattui. Tapahtuma teki muistijäljen mieleen, mutta myös pariin sormeen, joissa on ilmeisesti lasin aiheuttamia viiltohaavoja. Elämäni 64. vappu oli ja meni. Vapusta päällimmäisenä tulee aina mieleen lapsuuden vaput, ilmapallokauppiaat, vappumarssi, punaiset liput, kansanpaljous Kaisaniemessä ja Mäntymäellä, omat uudet kevätasusteet. Tänä vuonna vappuuni liittyi yhdessäoloa, grillausta ja ruokailua kauniissa keväisessä säässä, läheisten ihmisten ja kolmen koiran kanssa. Tarkoitukseni oli kirjoitella myös jotakin muuta, mutta kevätaurinko kutsuu pihalla, joten jatko on jätettävä tuonnemmaksi.

Päivän kuvat     Kevät -46? Taimi ja Tupu, Hki Rautatieasema                Vappu -48 Seppo ja Tupu, Kaisaniemi                        Vappu -50? Kalevi ja Tupu, Vaasankatu             Vappu -09 Gunnar, hoitokoti

Pe 1.5. Aurinkoista ja lämmintä Vappua kaikille! Vappupäivän mietelause tässä ajassa voisi olla vaikkapa:  Ei ole soveliasta syödä herkkuja niiden nähden, joiden on tyydyttävä kuivaan leipään.

Aamun kuvat                          Käärmeennahka                                                             Sinivuokkoja                                                                Haastajat

Ke 27.4. Keskiviikon lämpötiloja n. klo 06:00 / 2006 7,4, 2007 6,3, 2008 5,4, 2009 7,1. Jatkoa viime lauantaille: su hoitokodissa, sieltä kodin kautta Tuttiritaria katsomaan, pysähdys kioskilla ja päivälliselle Rean luokse koko väli- ja ylätalon porukalla (KIITOS REA koiran hoitamisesta ja päivällisestä!) . Ma ap Danskun kanssa, ip omissa oloissa, illansuussa hetki Danskun kanssa pihalla (kuvat), ti ap kotona koirien kanssa ulkotöitä ja matontampausta, ip hoitokodissa, päivällisellä Rean luona (jälleen Realle kiitos samoista asioista), illansuussa Danskun kanssa pihalla. Tänään kirjoittelen tätä päiväkirjaa ja todennäköisesti tulen tekemään pihatöitä ja silittelemään pyykkiä. Olisin ottanut aurinkoa, mutta pilvipeitteiden vuoksi se tuskin on mahdollista. Teen mitä tahansa koirat kuuluvat kuvaan mukaan! En tahdo oli kohta kaksi vuotta täyttävän Danielan vakiolausahdus yhdessäolomme aikana maanantain hoitosessiossa. Sama tuntuu olevan minulla. En tahdo monia asioita. En tahdo osallistua, en tahdo olla seurallinen, en tahdo... Tulee mieleen oma äitini, jolla yksinasujana oli vapaus valita päivänsä kulku. Minua hieman hirvittää tämä vapaus valita vastoin omaa turvallisuutta, terveyttä, yhteistä hyvää, sillä vapaus saattaa olla hyvinkin vahingollista. Mikä pitää arkea kasassa? Mille arjen hyvinvointi perustuu -  "kurinalaisille" rutiineille, tunteille ja yhdessäololle, toisen huomioimiselle? Pelottaa ajatus, että todelliset vanhukset elävät yhä pienemmäksi kutistuvassa maailmassa, vetäytyvät pois toimistaan, matkat ja vierailut ovat rasittavia, eikä seuraelämä kiinnosta.

Kuvat maanantaista tiistaihin Dansku sairastaa               ... keinuu                              ... kerää käpyjä                  Kevätvuokot                       Gunnarin ikkunanäkymä     Gunnar ti 28.4.2009

La 25.4. Aivan mahtavan upea kevätpäivä. Vaikka olin koko päivän sisähommissa, sain monella tavalla säästä tuntumaa mm. kotona aurinkoisella puolella oli klo 17.30 maissa sisällä 32,1 ja ulkona 28,5 astetta. Bono oli hoidossa eilen ja tänään. Eilen hain sen ulkoilutilanteesta n. 21.30 maissa ja sattui niin, että mustasukkaisuudessaan se laukaisi tilanteen, jossa oli käydä huonosti. Tinka-tyttö otti murinahaasteen vastaan ja lopputulos oli se, että Bono oli selätettynä Tinka kurkussa kiinni ja molemmilla täysi rähinä päällä. Minä osasin vain huutaa ja huiskia sauvoilla, johon Rea onneksi reagoi ja heittäytyi koirien päälle irrottaen ne toisistaan. Tarkempi tutkimus osoitti, että päällisin puolin kaikki oli kunnossa, mutta sielun haavoja tuli, koska molemminpuolinen kyräily jäi päälle. Tänään hoidossa oli mennyt ymmärtääkseni ilman rähinää, mutta keskenään koiria ei voinut jättää. Mitä vielä, sanoi puotipoika (Olga-mummon käyttämä sanonta). Takana on kaksi täyttä työpäivää siistiä sisähommaa yhteisvastuun merkeissä. Päällimäiseksi tunnelmaksi jäi hyvän mielen ilmapiiri - kaikenikäiset lipaskerääjät lähtivät ja palasivat iloisin mielin ja kertoivat hyvistä tunnelmista myös keräyspaikoissa. Samaa todistivat lippaat sisältöineen. Oman tehtäväni puitteissa oli monenlaisia kohtaamisia ja lyhyttä ja pitempääkin elämäntarinaa sain kuulla - surullista tarinaa tästä päivästä, mutta myös menneestä. Mieleen jäävin monestakin syystä oli kahden päivän taukotarinaksi muodostunut kertomus evakkomatkoista.  Puhuttelevaa sisällön lisäksi oli kerrontatapa ja kertojan ikä - historian havina, joka oli vahvasti läsnä. Myös mahdollisuus tavoittaa jotakin rintamalla olleiden vanhempieni kokemuksista häivähti ajoittain tuntemuksissani. Vaikka tarinat olivat syväsisältöisiä, ei niitä kerrottu synkissä tunnelmissa. Ihmeellinen on kauniin kevätsään vaikutus ihmismieliin!

Pe 24.4. Ihana päivä. Toivotaan, että koko viikonloppu saisi olla vastaavanlaista säätä. On hyvä saada rentoutua hetki kotisivujen äärellä ennen edessä olevaa rupeamaa, joka pitää minut   Yhteisvastuun parissa perjantain ja lauantain. (Hävettää omat kiireet, kun monilla muilla on aktiiviperheen kiireet.) Rentoutuminen tarkoittanee lähinnä sitä, että teen sitä mihin olen tottunut ja josta pidän eli kirjoittaa koneella. Sama tunne oli työssä ollessa -  oli eheyttävää istua koneen ääressä varsinkin, kun takana oli useampi palaveri- tai kokouspäivä. Koneella kirjoittaminen on ollut minun juttuni nuoruudestani lähtien. (Odottaessani Eva-esikoistamme olin Annankadulla olevassa suuressa painoalan yrityksessä toinen kahdesta kotimaan kirjeenvaihtajasta.) Ennen aikaan kirjoituskoneet olivat sekä kovaäänisiä että raskaita käyttää. Kirjoittaminen rasitti sormia, niskanseutua, mutta minun kohdallani varmaankin eniten hermoja, sillä kirjoitusvirheiden korjaaminen esim. alkuperäisestä ja kahdesta kopiosta, jotka kirjoitettiin yhtä aikaa kalkkeeripaperia käyttäen oli vaivalloista ja taitoa vaativaa puuhaa. Ihmettelenpä, miten päädyin yllä olevaan muisteluun, vaikka minun piti vain lyhykäisesti todeta, että toiset tilanteessani vaihtavat asuntoa, minä olen vaihtanut 240 litran roskiksemme 140 litran roskikseen, josta vaihdosta olen hyvin iloinen.

Ke 22.4., kaunis aurinkoinen pakkasaamu

Eilen illalla tunsin pettymystä, kun en osannut hoitaa kotisivujen tekniikkapuolta ja jouduin toteamaan, että suoraa tietä on helppo ajaa vaikka ylinopeutta, mutta risteysajo onkin jo taitolaji.

Tänään aamuvarhaisella olimme Annen ja koirien kanssa tapamme mukaan metsälenkillä ja kotiuduttuani oma päiväni jatkui kukkienhoidon merkeissä. Se työ vei terveellä tavalla mennessään. Olen ollut työstä vapaa ihminen päivälleen puoli vuotta ja lähes koko sen ajan olen ollut sairaampi ja yleiskunnoltani raihnaampi kuin muistini mukaan koskaan ennen. (Onneksi eläkeikä nousee jatkuvasti, sillä eläkkeelle jääminen on hengenvaarallista. Onhan heidän joukoissaan kuolleisuus kai suurinta muihin kansanryhmiin nähden. ) Aamupäivän työskentelyn aikana totesin, että tämä on ensimmäinen vapaa kevät ja olisi sääli tuhlata se alavireisessä mielialassa surun sävyttämien lasien läpi maailmaa katsellen. Ehkäpä sain potkua tähän positiivisuuteen nähtyäni aamu-TV:stä skottilaisen Susan Boylen esityksen, joka saattaa rikkoa youtuben tähänastisen kävijäennätyksen. Maailmassa tapahtuu  kauniita ja koskettaviakin asioita!!

Tänään olin hoitokodissa ja siellä myös puolisoryhmässä. Kiireisen aikatauluni vuoksi emme voineet levähtää keväänvihreän fleece-peiton alla, mutta vietimme muuten aikaa yhdessä.  Gunnarin sanavarasto vähenee ja ilmaisutaito heikkenee, mutta kotisana ja kotikaipuu ovat taas vahvistuneet. Kävely oli edellistä kertaa paremmin hallussa. Katse oli tuskaisen ahdistunut, mutta ei levottoman harhaileva, kuten aiemmin. Gunnarin sairauskertomus voisi olla täysin toisenlainen jos olisimme saaneet sairauden vahvistusvaiheessa saatteeksi opastusta diagnoosin lisäksi. Välillä mieli on katkera, mutta tässä vaiheessa katkeruus on turhaa. On opittava elämään tosiasioiden kanssa joihin kuuluu myös se, että jokainen käyntikerta on jollakin tavalla yllätyksellinen sairauden otteen kiristyttyä, ja tämä yllätyksellisyys tekee tilanteessa elämisen entistä raskaammaksi kaikille osapuolille.